Porsche 911 Targa 1980
Timo Lyytikäinen
Olin viisitoistavuotias kun ensimmäinen Vauhdin Maailma-lehti ilmestyi syksyllä 1967. Lehden kansikuva oli Keimolasta, kuvassa kaksi Porschea ja kaksi Alfa Romeota. Toista Porschea ajoi sukunimikaima (ei kuitenkaan sukua). Olin päässyt katsomaan ratakisoja ystävällisen sukulaismiehen kanssa ja kiinnostus moottoriurheilua kohtaan oli valtava. Tiedonvälitys 1960-luvulla oli kuitenkin toista kuin nykyään. Kaikki lehtikirjoitukset, mitkä oli saatavissa ralli- ja ratakisojen tapahtumista, luin tarkkaan läksyjenluvun kustannuksella.
Syksyllä 1970 sain ajokortin ja isän kanssa oli hankittu VW 1500 kupla. Näin kosketus Boxer-moottoriin sai alkunsa. Totta kai autoon asennettiin lisävalot ja oltiin niin rallimiehiä. Aika kului, Vauhdin Maailman luin edelleen tarkkaan ja kaikkea harrastettiin, erityisesti automatkailua. Ensimmäinen matka autolla Saksaan tehtiin tulevan vaimoni kanssa kuplalla 1974. Saatiin ensikosketus Autobaanoihin ja -kalustoon, joka oli eri luokkaa kun meillä Suomessa. Taisi siellä joskus näkyä Porschekin. VM numero 12/1982 esitteli Suomeen rekisteröidyn 911 SC Targan. Luin tarinan moneen kertaan ja tallensin lehden. Lainaus tekstistä: ”On todella sääli että suomalaisia rankaistaan kalliiden autojen kohdalla veropolitiikan taholta näin mielettömästi, sillä kaikkine vanhanaikaisuuksineen Porsche 911 on todellinen ilon ja nautinnon lähde”. Auto maksoi silloin varusteista riippuen 300000-400000 markkaa. Ajatus omasta Porschesta tuntui silloin ja vielä 1990-luvullakin utopistiselta.
Harjoittelin auton entisöintiä äidiltä saadulla kuplalla, joka valmistui museokatsastettavaksi 2002. Vuosituhat oli vaihtunut, kaikki tarpeellinen ja tarpeeton oli hankittu, mutta ajatus Porschesta ei ollut kadonnut. Kaverit muistuttivat asiasta aina kun Porschen näkivät. Tyydytin nälkää hankkimalla pienoismalleja kunnes 2004 eräs lomamatka suuntautui jälleen Saksaan. Tällöin kävimme katsomassa myös myytäviä Porscheja. Aloin tositarkoituksella etsiä ensin Suomesta 1970-luvun autoa. Otin yhteyttä Porsche-harrastajiin ja hankin kirjallisuutta. Päädyin mallisarjaan 911/930, joissa on kolmelitrainen moottori. Tämä ns. isolohko on harrastajien mukaan varma perusmoottori. Mallisarja kattaa vuodet 1978-83. Auton tulisi olla lähes alkuperäistä vastaava. Kun löysin myytävän 911-mallin, se oli lähes poikkeuksetta vanhalle alustalle modernisoitu, lasikuidulla kokoon harsittu tai liian kallis hankittavaksi.
Katse oli käännettävä Saksaan, jonka tarjontaan oli helppo tutustua netissä Mobilen sivuilla. Syksyllä 2005 ilmestyi Hampurin lähellä myyntiin 911 Targa vuodelta 1980. Kuvan ja tekstin perusteella auto oli lähes alkuperäisessä kunnossa. Meni talvi ja auto oli edelleen myynnissä. Otin yhteyttä Jukka Tiaiseen (Autobaana Hansa Company Oy), joka myy autonhankintapalveluita Hampurin alueella. Hän kävi katsomassa autoa ja otti kuvia, mutta koeajoa ei voitu suorittaa kun alueelle iski oikea takatalvi. Jukka ilmoitti auton olevan ilmoituksen kaltainen ja hintakin tuntui kohtuulliselta. Ei muuta kun tuumasta toimeen, lento-laivapaketti Saksaan, rahat kaulapussiin ja vaimon kanssa lentäen Hampuriin, missä Jukka odotti tarpeellisten papereiden kanssa. Autoliikkeessä ”Pose” odotti onnellisia noutajia, kone käyntiin ja saundeja kuuntelemaan. Myönteinen ostopäätös syntyi, lyötiin kättä päälle, rahat kassaan, kilvet kiinni ja ei kun menoksi.
Yö hotellissa Hampurissa, aamulla ajo Trawemündeen ja laivalla kohti Suomea. Maaliskuinen aamu Helsingissä oli kaunis mutta kylmä. Pakkasta oli noin 15 astetta ja sen huomasi kun ajoimme kohti Lahden tullia ilman toimivaa lämmityslaitetta. Oli hiukan outo olo kun ajoin ”Posen” omaan talliin. Mietin onko tässä mitään järkeä. Mutta jos on haaveita ja niitä ei koskaan toteuta, niin ei myöskään kannata haaveilla. Seuraavaksi soitto paikalliselle ma-tarkastajalle Kaunosen Timolle ja pyyntö tulla katsomaan, saisiko auton suoraan museokilpiin. Timo totesi auton alkuperäistä vastaavaksi ja museotarkastus suoritettiin Villen (Keijo Rosilainen) ja Timon toimesta lähes ilman huomautuksia. Ville sanoi kuitenkin, että moottorin voisit pestä.
Kesällä 2006 osallistuttiin eri tapahtumiin, tutustuttiin autoon ja totesin sen toimivaksi pienistä vaurioista huolimatta. Joskus harmitti kun se käynnistäessä ilmaisi itsensä savumerkillä, mutta se kuuluu muka asiaan vanhoissa boxer-moottoreissa. Olin kesällä sanonut naapurilleni, että en tee tälle muuta kuin pesen ja vahaan, johon hän vastasi, että kyllä se on kohta ihan osina. Kommentti perustui lähes kolmenkymmenen vuoden aikana muodostuneeseen kokemukseen.
Syksy lähestyi ja oli aika etsiä osaava kaveri, joka korjaisi ruostevauriot tulevan talven aikana. Oli onni myötä kun sain kuulla Arista, joka tekee peltitöitä ja on ammatiltaan automaalari. Hän kaarsi eräänä iltana Korian Mobiilihallille farkku-Ladalla katsomaan ”Posea”. Mobilistikaverini katselivat miestä hiukan epäluuloisesti, mutta sanonta kuuluu, että ei suutarillakaan ole ehjiä kenkiä. Elokuun lopulla ryhdyin ”Posen” purkamiseen ja alkoi selvitä mitä se on syönyt. Vaikka autossa on sinkitty kori ja sen päällä muovitus, oli korroosio päässyt iskemään. Lisäksi joku ”sakemanni” oli paikannut etulokareita lasikuidulla. Teimme Arin kanssa uuden kartoituksen korjaustavasta. Uudet lokarit eteen, takalokarit irrotetaan, kaikki muovitus poistetaan ja korin jäykistepalat uusitaan, jonka jälkeen kori maalataan epoksilla ja muovitetaan sisäpuolelta. Vein auton raadon Arin tallille, missä oli tekeillä eräs Chrysler 300F. Sovimme, että kun F valmistuu, tulee ”Posen” vuoro. Talven 2006/2007 aikana hankin tarvittavia osia Saksasta ja samanaikaisesti moottorin kunnostuksen suoritti Häkkisen Esa (Masters Oy).
Keväällä 2007 käytiin Saksassa ystäviä tapaamassa ja hankkimassa kassillinen osia. Tuli kesä ja auto aivan alkutekijöissään, mutta F alkoi olla koriltaan kunnossa. Syksyllä 2007 aloimme viettää kerhoiltoja kerran viikossa Arin pajalla. Olin tutustunut Joukoon (F:n omistaja) ja Ristoon (automaalaamoyrittäjä) ja näin syntyi Karjusuon poikakerho. Kolmikon tietotaito oli aivan korvaamaton ja yhteiseksi sanonnaksi muodostuikin ”eihän tätä voi jättää”. Nyt kun ”mopo oli karannut käsistä”, tuli mieleen naapurin sanat. Seuraava päätös oli, että kaikki osat irti korista, osat putsataan ja maalataan ja puslat, laakerit, iskarit ja muut kulutusosat uusitaan. Talvi 2007/2008 vierähti nopeasti.
Kesäkuussa ”Pose” seisoi taas omilla pyörillään ja heinäkuussa auto sai lopullisen maalipinnan Arin maalaamana (RAH-Maalaus Ky). Sen jälkeen koitti ”tuhlaajapojan” kotiinpaluun hetki. Kotitallissa odotti kasa kunnostettuja osia. Moottori-vaihdelaatikko yhdistelmän pujotin takakonttiin, apulaitteet paikalleen ja kohta koitti moottorin käynnistyksen hetki. Akku tyhjentyi pari kertaa ennen kuin paukkeiden säestämänä kone heräsi taas eloon. Tunne oli vähän hämmentynyt savun ja käryn hälvettyä. Vein auton kotelosuojaukseen ja syksy eteni vauhdilla. Ajoin avoautolla Elimäelle, missä se sai uuden lattiaverhoilun ja kunnostetun Targa-katon verhoomo Riihiluoman tekemänä.
Ensimmäiset pakkaset tulivat ja ne aiheuttivat paineita, koska auto oli saatava talvisäilytykseen ennen lumen tuloa. Lumi satoi maahan Marraskuun alussa ja ajoin lähes valmiin ”Posen” säilytykseen Korian Mobiilihallille. Talvi 2008/2009 meni nopeasti ilman autoprojektiakin. Kevään koittaessa hain auton omaan talliin, asensin puuttuvat osat paikalleen ja viimeistelin säätöjä. Sitten oli edessä vuosikatsastus, josta tuli leima paperiin ja sen jälkeen päästiin baanalle.
”Posen” valmistuminen ajoittui huhtikuulle, joten oli aika ilmoittautua kesän tapahtumiin, Classic Motorshow Lahdessa oli ensimmäinen, johon osallistuttiin. AHS:n Helatorstaiajo oli ensimmäinen pitkä ajotapahtuma ja auton todettiin toimivan hyvin. Sen jälkeen on vaimon kanssa osallistuttu sekä mobiili- että Porsche-tapahtumiin ja tutustuttu moniin harrastajiin, joka on yksi harrastuksen parhaita puolia.
Pikkupojan haave on toteutunut, minulla on hyväkuntoinen Porsche millä ajella.
Mitä sitten jäi päällimmäisenä mieleen auton kunnostusprojektista? Aikataulu ja kustannusarvio menivät täysin pieleen, aikaa kului kolme kertaa ja rahaa viisi kertaa enemmän kuin olin ajatellut. Lopputulos taitaa kuitenkin olla kymmenen kertaa parempi. En olisi päässyt niin hyvään lopputulokseen ilman Karjusuon poikakerhon pyyteetöntä apua, josta erityiskiitos Arille ammattitaitoisesta ja laadukkaasta työsuorituksesta. Auton kunnostaminen ei ole aina mukavaa kun raappaat ruostetta tai hiekkapuhallat, mutta työn valmistuttua se tuottaa suunnattomasti mielihyvää ja ikävät työvaiheet unohtuvat. Onko tässä kuitenkaan mitään järkeä? Olen tavannut useita +/- 70-vuotiaita erittäin aktiivisia ja vireitä harrastajia ja oletan heidän vireytensä syynä olevan aktiivisen harrastustoiminnan, on se sitten mitä tahansa ja kunhan se tuottaa mielihyvää. Ei sitten tarvitse vanhainkodissa haikailla elämätöntä elämää.
Kiitos vielä vaimolleni Riitalle, sillä ilman hänen myönteistä suhtautumista autoharrastukseen olisi pikkupojan haave jäänyt toteutumatta.
Timo Lyytikäinen
